torstai 11. elokuuta 2011

Kiitos kesä 2011!

Nyt se on virallisesti ohitse! Rock’n' Roll Circus kiertue 2011 on käsitelty. Mitä kaikkea kesään mahtuikaan? Ja ennen kaikkea miten tähän pisteeseen on tultu? Ensin oli mies, kirves ja halkolato eikun Kotka, Riihimäki, Toto, Vaasa ja Wanaja, viime viikolla vielä Kokkola. Mummo pitää muistelohetkistä. Muistellaan siis hetki!

KOTKA ROCKFESTIVAL 17.-18.6.2o11

Kotkasta Mummo muistaa alkujännityksen. Sirkusperheeseen oli tullut uusia jäseniä, joita ei vielä oikeastaan tuntenut yhtään. Viikko oli työntäyteinen, ja viikonlopusta ei vettä puuttunut. Ilma oli sateinen, mutta tunnelma ns. katossa – olihan festivaalikiertue juuri alkanut. Kotkan merimaisema antoi ensimmäiselle festivaalille hulppeat oltavat. Meri liplatti ja satamasta lähtevistä laivoista saattoi aistia merellisen tunnelman. Sirkusperheen yhteinen taival sai huikean alun Kotkasta, josta matka vain jatkui kohti uusia maisemia.



RIIHIMÄKI ROCK & TOTO in CONCERT 1.-3.7.2011

Seuraavana vuorossa oli festivaalikiertueen eteläisin kaupunki, Riihimäki ja Riihimäki Rock. Tämän vuotinen rock oli Mummon laskujen mukaan viides, ja tunnelmasta päätellen ei tule olemaan viimeinen. Ilma oli kuin morsian koko Riihimäellä vietetyn viikon ajan. Ihmiset olivat hyvällä tuulella eikä itse riihimäkeläisiäkään voinut moittia. He tekivät Mummoonkin vaikutuksen. Festivaalialueen valinnassa jälleen onnistuttiin. Tehtaankadun messupuisto antoi festivalille oman arvonsa, ja työntekijät saivat nauttia Punaisen tuvan antimista, sisävessasta lähtien. Viikonlopun kruunasi Toto in Concert, joka teki omalla jännitystä tihkuvalla tunnelmalla viikosta kesän parhaimmiston. Mummo muistelee Riihimäkeä vielä monen monta vuotta eteenpäin.




VAASA ROCKFESTIVAL 15.-16.7.2011

Sirkuskaravaani suuntasi seuraavaksi nokkansa Pohjanmaalle, Vaasaan, kiertueen uusimman festivaalin äärelle. Mummo, vaikka vanha tekijä onkin, koki Vaasa Rockfestivalin uutena ja erilaisena tapahtumana. Alue, joka muuna aikana vuodesta tunnetaan lumenkaatoalueena, oli vielä tyhjä, kun Mummo astui ensimmäistä kertaa jalallaan siihen. Hämmästys oli jossain määrin suuri! Mummoa jännitti mitä ahkerat ja aina energiset rakentajapojat saisivat aikaan vielä silloin tyhjälle festivaalialueelle. Ja saivat he, Mummo nautti katsoessaan The Arkin viimeistä manner-Suomen keikkaa eikä huonommaksi jäänyt Salem Al Fakirkaan. ”I’m so happy” soi Mummon päässä vielä monta seuraavaa päivää. Vaasa oli kaupunkina mukava, vaikka Mummolta ei tuo ruotsin kieli niin taivukkaan.



WANAJAFESTIVAL 22.-23.7.2011

Festivaleista suurin ja kiertueen lippulaiva näki päivän valon heinäkuun loppupuolella, kun karavaani ja Hämeenlinna kohtasivat. Wanajafestival alkoi häämöttää mielessä, kun Vaasa oli riittävän kaukana rekan takavaloista. Mummo nautti joka hetkestä Hämeenlinnassa. Festivaalialueelta Mummo ei olisi malttanut lähteä yöksi nukkumaan edes makoisaan hotellihuoneeseensa, sillä niin kaunista Linnanpuistossa oli. Hotelliin veti kuitenkin rentouttava saunaosasto ja uima-allas, sillä Linnanpuiston läheiseen veteen ei edes Mummon kaltainen vesieläin uskaltanut. Festivaaliviikko oli kaikin puolin täydellinen. Viikonlopun kruunasivat niin Turmiön Kätilöt, Manic Street Preachers että festivalin päättänyt The Darkness. Mummo, ikuinen rakkauden pessimisti, alkoi jälleen uskoa sanaan ”rakkaus”.



KOKKOLA ROCKFESTIVAL 5.-6.8.2011

Kuten Mummon viimeisimmästä päivityksestä lukijat havaitsevat oli Kokkola sirkusperheen viimeinen yhteinen etappi. Kokkolassa vietettiin ratkiriemukas viikko, josta ei puuttunut naurua. Laulua jäätiin kuitenkin odottamaan lupailuista huolimatta. Kuten elokuussa on tapana, myös Kokkolassa illat alkoivat hämärtyä ja ilma viiletä. Mutta koska sirkusperhe oli tullut tiensä päähän, ei kylmästä tarvinnut kärsiä, sillä läheisyyttä ja lämpöä jaettiin tulevan talvenkin edestä. Väsymys painoi jäseniä, mutta fiilis oli huikea. Maija Vilkkumaa veti mahtavan viimeisen festivaalikeikkansa, ja Scooterin pyrotekniikka kruunasi pimenevän Kokkolan illan.



Tähän on tultu. Mummo kirjoittaa viimeistä blogipäivitystä tältä kesältä. On kai aika siirtyä elämässä taas eteenpäin. Ottaa niin sanottu askel kohti tulevaa. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, mutta Mummo toivoo ja uskoo, että kuullaan vielä ensi vuonnakin. Kiitos ja hei, sano mummo lumessa!

Pusnam,
Eiran Mummo

torstai 4. elokuuta 2011

Mistä on Sirkusperhe tehty?

Kaikki päättyy aikanaan, niin myös Rock’n Roll Circus kiertue tältä vuodelta. Jäljellä kaupungeista pohjoisin, Kokkola – tuo puukkojunkkareitten luvattu maa. Ilmassa on viimeisen festarin tuntua.

Pitkän matkan on Mummokin jaksanut, mutta kyllähän vanha jaksaa ja kauppa käy. Nopeasti meni sekä kesäkuu että heinäkuu. Kohta on syksy ja pimeät illat, ja silloin Mummo enää muistelee mennyttä kesää – kun oli lämmin ja paidattomat miehet olivat komeita. Ennen kaikkea Mummo muistelee Sirkusperhettään, jossa jokainen jäsen on antanut panoksensa kesään ja festivaaleihin. Mummo haluaa nostaa perheestä muutaman myös lukijoiden tietoisuuteen.

”Olen niin onnellinen”, on kuulunut usein sieltä, minne ihan jokaisella ei ole asiaa, artistien private –alueelta. Tämä aina onnellinen ihminen on saanut osakseen otsasuukkoja, uusia työtarjouksia, treffikutsuja, rumpukalvoja nimikirjoituksilla, tuhansia ansaittuja kiitoksia.. Mummo on aistinut, että tämä tyttö ei paljosta valita. Hän hakkaa jäätkin pakkasesta, jotta artistit saavat toivomaansa jäämurskaa. Mummo ei ihmettele, miten ko. onnellisen ihmisen seurassa viihtyy niin artistit kuin sirkusperheen jäsenet. Hän on luonnon lapsi isolla Ällällä. ”Ah, olen niin onnellinen”!

Mummo on nähnyt kesän aikana myös toisen aina hymyilevät neidon. Mummo on aika varma, että on tavannut tytön monena muunakin kiertue kesänä. Tämä neito on siis konkari, ja sen Mummo on aistinut ilman suurempaa vaivaa. Neidolta vääntyy niin pikateltan pystytys, kiilaaminen ja pyöräkuormurin vuokraus, monkija-ajelut, lavan rakennus.. Neito kiehkuraneidon Mummo on nähnyt myös vastaamasta niin torilla tapahtuvista ennakonlipunmyynneistä, festivaalialueiden siivouksesta, ja on Mummo nähnyt samaisen neidon myös nimikko teltassaan, Eiran Mummon kaupassa, laskemassa bändipaitoja keskellä yötä, kun kaikki muut ovat jo painuneet pehkuihin lepäämään. Mummo voisi luonnehtia tätä neitoa korvaamattomaksi! Hän on vaatimaton eikä ehkä ymmärrä mikä henkinen ja fyysinen apu hän on ollut sirkusperheen jäsenille. Mummo on mykistynyt.

Se, että festivaalit konkreettisesti nousevat ja kohoavat aina vaan uusille alueille taitaa olla suurimmaksi osaksi heidän ansiota, jotka paiskivat hommia säässä kuin säässä, aikaan kun aikaan. Työtä tehdään, kun sitä on. Oli kello yksi päivällä tai saman verran yöllä. Mummo, jo hieman elähtäneenä, ei jaksaisi niin kuin nämä ikiliikkujat. Työtä tehdään vaikka ”vähän” sattuu. Varvas mustana, auringon pistoksessa, jopa kurnivin vatsoin. Mummo on aistinut veljellistä rakkautta porukassa. Mutta onhan kyse heidän omasta pikkuveljesperheestään. Mummo arvostaa! (ja ehkä vähän kadehtii - Mummosta tulisi hyvä äijä, äijien joukkoon)

Tässä pieni läpileikkaus sirkusperheen jäseniin. Mutta nyt odottamaan Kokkola Rockfestivalin porttien avautumista, huippuja artisteja, ”Olen niin onnellinen” – huudahduksia, naurua, ilokkuutta, aurinkoa sekä viimeistä huokausta, kun kaikki on tehty!

Rock On beibs! Kurnauskis,
Eiran Mummo

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Mummo är i Vasa. o-ou!


Rock jeah!


Mummo on nyt viettänyt muutaman päivän Pohjanmaalla, ja on hieman hämmentynyt. Aiempaan tottuneena, Mummo ei enää pärjääkään yhdellä kielellä. Kaupan kassallakaan ei tiedä sanoako kiitos vai tack! Ou, mummo on häkeltynyt! Mutta hätä ei ole tämän näköinen, viikkoa on vielä jäljellä. Mummo aikoo vielä onnistua ymmärtämään.

Mummon laskujen mukaan menossa on kesän kolmannet festivaalit, onhan Mummo oikeassa. Siihen malliin pojat taas työstää festivaalialuetta, että näyttäisi Vaasan olevan ensimmäinen kaupunki. On ne päteviä, ja väsymättömiä!

Tällä kertaa Circus –perheen naisväkeä näkee Vaskiluodossa vähemmän. Mummo otti selvää miksi näin on – naisten festivaalitoimisto sijaitsee tällä kertaa kuulemma kovin ’viihtyisässä’ ja suht ’tilavassa’ hotellihuoneessa. Mikähän se sellainen hotellihuone on. Ehkä kuvia on vielä luvassa myöhemmin.

Kaikesta huolimatta teltat nousee ja lava kohoaa kovaa vauhtia. Nurmikon niittäjäkin on alueella nähty. Puhelimet käyvät vielä kuumina festivaalitoimistossa, ja artistien hyvinvointia ennakoidaan sisustamalla backstagea. Mummo myös näki vilauksen, kun Circus – perheen jäseniä pyöri pitkin Vaasan katuja innostamassa ihmisiä talkoolaisiksi. Apuhan on aina tervetullutta, joten Mummokin haluaa tehdä osansa, ja jakaa tätä ilosanomaa eteenpäin Teille rakkaat lukijat.

Kokekaa festivaali uusin silmin; lipunmyyntivaunusta, lavan takaa, Vip- ravintolasta.. Uudet ihmiset, uudet kasvot ovat tervetulleita Circus – perheeseen aina ja iän. Mummo kuuli Tiina – nimen mainittavan ja numeronkin sai Mummo naarattua esille, johon ottaa yhteyttä. Ringaling 046 580 1530 / Tiina.

Nu ska vi baila! Tai perjantaina klo 15.30 lähtien, kun portit aukeaa! Mummo huutaa jee, tuu sieki huutamaan!


Vi ses,
Eiran Mummo

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Mummo ja helteinen Riihimäki.

Uh hellettä, sano mummo lumessa, eiku! Täällä sitä nyt ollaan, Riihimäellä ja Messupuistossa. Aluetta on rakennettu hurjalla hötäkällä jo kolmatta päivää. Hiki virtaa, pojat ovat paidattomia, nahka punottaa.

Voisi kuvitella, että sijainti on enempi tai vähempi muurahaispesä, siihen malliin ihmisiä vilisee alueella. Toiset rakentaa lavaa, toiset sirkustelttaa. Osa tuunaa sohvaa artisteille, osa pyyhkii hikeä festaritoimistossa.







Mummo sai juuri korvaansa tiedon, että Granitin aukiolla suljettiin ennakkolipunmyynti tältä päivältä. Mutta ei hätää, siellä reippaat talkoolaiset on myymässä lippuja sekä Riihimäki Rockiin että Toto in Concertiin vielä huomenna ja ylihuomenna ja sitten, aina lauantaihin asti.



Talkoolaisista puheen ollen, Mummolla on tarkat korvat ja kuulee kaiken mitä festarialueella puhutaan. Talkoolaisten apua toivottaisiin vielä! Kuuleman mukaan mm. lipunmyyntiin ja siivoukseen eritoten. Voi kun Mummo pystyis monistumaan, ni hommat toimis ku junan vessa.

Mutta apukädet ylös hep! Työntekokin voi olla mukavaa. Rock’n Roll Circuksen kotisivuilta saa lisätietoa! Kaikki mukaan hiiohoi!



Ei ole montaa päivää kun Mummo joraa Scooterin ja Guano Apesin tahtiin! Pidäppä huoli, että olet eturivissä Mummon kanssa.

Jatketaan seuraavalla kerralla. Siihen asti nauttikee auringosta, niin Mummokin nauttii!

Kurnauskis,
Eiran Mummo

ps. Mummo lupaa parempaa kuvamateriaalia seuraavalla kerralla, eikä puhu nyt niistä paidattomista pojista. Öitä!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Mummo pääsi vauhtiin Kotka Rockfestivalilla

Jopa on ollut hulinaa ja vilinää, että kuulumisten päivittäminen on Mummolta tyysti jäänyt. Olen pahoillani arvon lukijamme! Mutta hätä ei ole tämän näköinen, parempi myöhään kun ei milloinkaan!

Kesä alkoi siitä, kun Mummo hyppäsi Kotkaan menevän auton kyytiin ja suuntasi nenänsä kohti Katariinan meripuistoa. Kotka Rockfestivalia vietettiin vaihtelevissa sääolosuhteissa 17.-18. kesäkuuta. Mummo pääsi viettämään Kotkassa ratkiriemukkaat kuusi päivää.



Saapuessaan Katariinan Meripuistoon Mummon silmä lepäsi puiston luonnon kauniissa maisemissa, mutta ei aikaakaan kun alue täyttyi teltoista, aidoista, kojuista jne. niin ahkeria työläisiä Mummo oli tänä vuonna saanut avukseen.








Vaikka taivas hieman viikonlopun aikana itkikin, ei Mummolla ollut huolen häivää. Mummo nautti joka hetkestä. Mummo sai kaikessa rauhassa kuunnella ikisuosikki Katri Helenaa, ja kävi Mummo hieman salaa vilkaisemassa myös pitkätukka Hynystäkin. On se komia nuori mies! Mummo kiittää tästä mahdollisuudesta kaikkia talkoolaisia, järjestyksenvalvojia sekä kaikkia mukana olleita, ja koska Mummo on aina ollut ruoan ystävä, on suuri kiitos sanottava Staff – ruoanlaittajalle, herra J:lle. Oli nimittäin jommoset ruoat koko viikon. Suosittelen Sinuakin, hyvä lukija, tulemaan Mummolle hommiin, ihan vaan vaikka hyvän ruoan toivossa. Sekaan mahtuu jo vaikka heti seuraavalle festivaalille, Riihimäki Rockiin.




Kotka on käsitelty ja seuraavana Riihimäki Rock. Mummo ei malta odottaa mitä kaikkea Riihimäki tuo tullessaan. Mutta nyt Mummo vetäytyy juhannuksen viettoon. Muista Sinäkin ne kukat tyynyn alle, Mummokin aikoo. Lisää festarointipiehtarointi kuvia löytyy Rock’n Roll Circuksen Internet - sivuilta.

Hyvvee juhannusta, pitäkee toisistanne huolta!

pusnam,
Eiran Mummo

maanantai 16. toukokuuta 2011








KOKKOLA ROCKED 7.5!!

Eiran Mummon blogin valtaa hetkeksi kaksi Sreet Teamilaista Kokkolasta:
Roosa ja Maria!

Street Team- työskentelyä meillä molemmilla on jo takana muutama hauska kesä, joten oli luonnollista hypätä tänäkin vuonna mukaan. Mikäpä
olisikaan mukavampaa, kuin tienata festariliput laittamalla julisteita
ympäri kaupunkia kesäpäivinä ja jopa järjestää pieniä promotapahtumia.
Ennen kaikkea Street Teamissa toimiminen luo mahdollisuuden siihen, että
voi nauttia kunnolla festareista ilman huolen häivää, kun työt on tehty
jo etukäteen.
Tänä vuonna meille Street Teamissa tarjottiin erilaisia tasoja, eli
yksinkertaisesti: mitä enemmän tekee hommia ja sitoutuu tiimiin, niin
sitä enemmän ansaitsee. Street Team työssä pääsääntöisesti laitamme
tiettyinä viikkoina festarijulisteita kaikkialle, jaamme flyereita
erilaisissa tapahtumissa ja teemme Facebook- tehtäviä, kuten linkitämme
näitä Eiran Mummon blogin päivityksiä ja festari musaa ystävillemme. Tänä
keväänä uskaltauduimme ehdottamaan pientä promotapahtuman järjestämistä tänne Kokkolaan. Idea tuli vain sattumalta mieleen ja pian oltiin jo järkkäämässä kaikkea kivaa!

Toukokuussa 7.5 oli sitten meidän ensimmäinen promotapahtuma Kokkolan Jim & Jillissä. Saatiin paikalle myös meidän tiimin ihania vetäjiä jotka
opasti ja teki ehdottomasti päivästä mukavan! Myös muutama muukin Street
Teamilainen pääsi paikalle. Heti alkuun tuunattiin meidän omat Kokkola
Rock- paidat kuntoon ja virittäydyttiin tunnelmaan festarimusiikilla.
Kun kaikki kamat oltiin saatu kasaan, aloitimme Kokkola Rockfestivaalin
LIMITED EDITION- paitojen arpomisen Jim & Jillissä (150 kpl), sekä
flyereiden jakamisen lähi- alueilla. Monet onnekkaat voittivat hienoja
paitoja, vaikka arpa ei heti suosinut on kuitenkin heillä mahdollisuus
voittaa festarilippuja ja VIP- paketteja myöhemmin! Erittäin mukavaa oli
päästä juttelemaan festareista ihmisten kanssa ja kertomaan mitä
Rock'n'Roll Circus tuo tänä kesänä Kokkolaan. Päivän kuitenkin kruunasi
ehdottomasti Hey Heatherin akustinen keikka Jim&Jillissä. Vaaterekkien
välistä sojotti kiinnostuneita katseita ja tyttöjen punoittavia poskia,
ei mikään ihme, onhan ne pojat niin ihania! :) Hey Heatherin pojat myös
tuunasi räväköitä ja uskomattoman hienoja paitoja, joista yhden Maria
voittikin.
Me molemmat odotamme tietenkin tämän kesän Kokkola Rockia, josta on
tullut meille joka vuotinen perinne, eli siis sinne on aivan pakko
päästä! Saamme tänä kesänä nähdä myös ulkomaisia artisteja, kuten Danko
Jones ja Scooter. Erittäin tärkeää meille molemmille on festareilla
tietenkin tunnelma ja vaikka ei omat suosikkibändit olisivatkaan juuri
soittamassa, niin silti jaksaa hyppiä ja fiilistellä mukana!! Tänä vuonna
Kokkola Rock järjestetään 5-6.8 ja se on meille ikään kuin tärkeä
kesäloman loppuhuipennus. Fiilis on aina korkealla, niin kuin joka kesä!!
Toivomme kaikille ikimuistoisia festareita ja uskomattoman hyvää
loppukevättä ja tulevaa kesää!

<3:llä Roosa ja Maria

maanantai 2. toukokuuta 2011

Täältä se kesä tulee, Kotka Rockfestivaliin 46 päivää!

Nyt viimeistään jokainen on saanut maistaa palasen tulevaa kesää: lämpöä, pientä pohjarusketusta, energisiä ihmisiä ja ihanaa yhdessäoloa ystävien kanssa. Mummokin on kaivanut Jopon ullakkonsa uumenista ja aloittanut entistä kiivaamman sanan levittämisen festivaaleistamme kaupungilla. Pitäkää silmät auki meidän julisteiden varalta ja laittakaa rohkeasti sanaa kiertämään upeista festivaalikattauksistamme!

Edellisellä kerralla kerroimme promoottorimme Mikon ja tuotantoassistenttimme Topin muistoja ja nyt on toimiston ihanien tyttöjen festivaalifiilistelyn aika.
Tuottajamme Emilia kertoo: ”Olen ollut Rock'n'Roll Circuksen festareilla mukana vuodesta 2007. Olen siis tähän mennessä tehnyt nopealla laskutoimituksella 19 festaria. Vaikka kuinka tässä yritän katsella näitä festaritoimiston seinillä olevia kehystettyjä vanhoja festarijulisteita, ei mieleeni tule yksittäistä muistoa ylitse muiden. Vuodet sekoittuvat toisiinsa ja festarit keskenään; bäkkäritoimistossa on aina yhtä kova kaaos. Jonain vuonna Riihimäellä iski salama lipputankoon ja jonain vuonna tehtiin lämpöennätys. Tulen aina muistamaan syksyn tuoksun Jyväskylän Laajavuoressa ja sen jokavuotisen haikeuden, kun sanotaan heipat sirkusperheelle vikan festarin jälkeen. Ehkä mun paras muisto onkin sirkuskaravaanin matkalta mukaan tarttuneet uudet ystävät, jotka on auttaneet mua käsittämättömän paljon ja tehneet mun kesistä ikimuistoisia. Kiitos teille :) Ainiin, hauskaa oli myös tavata Matti Nykänen vuonna 2009. Se oli tosi ihana, vähän niinku Mr.Bean.”

Tuotantokoordinaattorimme, Tiinankin on vaikea muistaa mitään yksittäistä muistoa viime kesästä, mutta Suomessa tutuksi tulleet helteiset päivät ovat jääneet hänelle mieleen. ”Etenkin Riihimäki Rockissa keli oli lämmin, ihmiset olivat hyvällä tuulella ja kaikki meni muutenkin aivan loistavasti!”

Näistä fiiliksistä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa blogia. Tämän vuoden ensimmäiseen festariimme; Kotka Rockfestivaliin on 46 päivää! Oletteko valmiina??

Rockilla ja rakkaudella,
Eiran Mummo

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Mummo polkee kohti kesää Memory Lanella




Kesä, Rock ’n’ Roll Circucsen festarikiertue, yöttömät yöt ja
tulevaisuudelle luotavat muistot ovat lähempänä kuin koskaan! Mummo
keittää kahvia taukoamatta ja näpyttelee kiivaasti läppäriään.
Toimistollamme hoidetaan ensi kesän asioita varmoin ottein Mustaschin
tahtiin majoituksien hankkimisesta festarilogistiikkaan.

Rock’n’Roll Circuksen perhe on kasvanut, sillä meille on tullut kaksi
tuotantoassistenttia toimistolle. Meno täällä toimistolla ei ole jättänyt
kumpaakaan kylmäksi ja he ahertavat kovasti Street Teamin parissa. Mummo
on erittäin tyytyväinen Street Teamin suosiosta ja ihmisten energisyys on
yllättänyt ja ilahduttanut päivästä toiseen! Tämä on yksi syy miksi
mummokin pakkaa kassinsa joka kesä ja lähtee kiertämään kaunista Suomea!

Festivaaleilla on ollut suuri merkitys mummolle, joten parina blogikertana
kurkataan hieman toimiston tyyppien parhaisiin festivaalimuistoihin.

Promoottorillamme Mikolla on monta tarinaa kerrottavana ja tässä yksi
niistä lukuisista muistoista liittyen omaan festivaaliimme:
”WanajaFestivalin eräänä alkuvuotena odottelimme Dannyn saapumista
alueelle, kun puhelin pärähti soimaan. Soittaja oli itse Lipsasen Ilkka
alias Danny, joka kysyi että missä ihmeessä ne festarit oikein on kun
seison tässä Vanajanlinnan pihalla eikä missään näy ketään. Siinä sitten
korjattiin faktat ja annoin nopeasti uudet koordinaatit ja Danny löysi
sinne minne pitikin, Linnanpuistoon.”

Tuotantoassistenttimme, Topin parhaimmat muistot liittyvätkin sitten
viimekesän Provinssiin, jossa pääsi avustamaan Rammsteinin lavashown
rakentamisessa efektimiehen (yhden niistä NELJÄSTÄ!) kanssa.” Keikan
alkaessa rupesi olo olemaan melko raukea kahden unettoman putkeen vedetyn
työpäivän seurauksena, mutta jokaisen efektin paukkuessa mielessä pyöri,
kuinka olimme aamuyön tunteina
kantaneet efektejä paikoilleen. Vastaavaa liekki-/saippuakupla-/valoshowta
en ole koskaan nähnyt.”
Enpä malta odottaa mitä ensi kesän festivaalit tuovatkaan tullessaan: Kuka
myöhästyy keikalta, onko sämpylöitä tarpeeksi, kuka festaritalkoolaisista
rakastuu, kuka löytää uuden lempiorkesterin?

Seuraavalla kerralla mummo perehtyykin sitten muiden toimistollamme
työskentelevien muistoihin. Mitähän villiä tuottajallamme Emilialla on
kerrottavana?

Stay on tune ja jump on in! Sirkuskaravaani on valmiina kesään 2011!

Rakkaudella ja moottorisahalla, Eiran Mummo

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Eiran mummon lempparikuvat kesältä 2010


Olemme saaneet mittavan nettisivujen uudistusproggiksen valmiiksi täällä toimistolla ja latailleet toinen toistaan mahtavampia otoksia festareiden galleria-sivuille. Käykäähän fiilistelemässä kuvia ja virittäytymässä festaritunnelmiin! Tässä kuitenkin ensimakua eli Eiran Mummon lempparikuvat Rock´n Roll Circus 2010-festarikiertueelta.


Reckless Loven Olli Kokkola Rockfestivalin bäkkärillä
kuvaaja:Tomi Teirikangas


Anna Abreun pojat kylvyssä Kokkola Rockfestivalin bäkkärillä
kuvaaja: Tomi Teirikangas


Rakkautta Jenni Vartiaisen keikalla Kotka Rockfestivalilla
kuvaaja: Sofia Virtanen


Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä Turmion Kätilöt kylvyssä Kotka Rockfestivalilla :)
kuvaaja: Sofia Virtanen

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Ei aikaa talviunille


Heippa kaikille Eiran Mummon blogin lukijoille!

Festarituotannot ovat jo pitkällä ja kesä 2011 kolkuttelee festaritoimiston oveen.
2011 tulee olemaan paras Rock´n Roll Circus-kesä ikinä, sillä ohjelmisto tulee olemaan ennennäkemätön ja festaritiimiin ovat valikoituneet rautaisimmat tyypit.
Tuttuun tapaan pakkaamme sirkus-karavaanin kesäkuun alussa ja aloitamme 2 hikistä kuukautta kestävän festivaalikiertueen. Tässä blogissa pääsette tutustumaan festarin tekemisen iloihin bäkkäriltä käsin.

Muutamia muutoksia Rock´n Roll Circus-kiertueeseen:

  • Uutena festivaalina tullaan kokemaan Vaasa Rockfestival 15.-16.7. Vaasan Vaskiluodossa
  • Jyväskylä Rockfestival tuli tiensä päähän kesällä 2010. Joudumme siis sanomaan heipat Laajavuoren montulle ja Matti Nykäsen maalaamalle talolle...

Muuten jatketaan tuttujen tapahtumien parissa:
  • Kotka Rockfestival juhlitaan Katariinan festivaalipuistossa meren rannalla kesäkuun 17.-18.päivä
  • Riihimäki Rock 1.-2.7. Riksun Messupuistossa ja heti perään Mummo saa vieraakseen Amerikan ihmeen Toton, joka vetäisee keikan 7000 ensimmäiselle lipun ostaneelle sunnuntaina 3.7.
  • Wanajafestivalilla tullaan taas näkemään entistä kansainvälisempää meininkiä 22.-23.7.
  • Kokkolassa Mummo leipoo mansikkakakun, sillä olemme rockanneet Pohjanmaalla jo 5 vuotta! Kokkola Rockfestival Hollihaan uudessa festivaalipuistossa 5.-6.8.

Olkaa valmiina, kohta alkaa tapahtumaan! Kesä 2011 on mummon!