maanantai 16. toukokuuta 2011








KOKKOLA ROCKED 7.5!!

Eiran Mummon blogin valtaa hetkeksi kaksi Sreet Teamilaista Kokkolasta:
Roosa ja Maria!

Street Team- työskentelyä meillä molemmilla on jo takana muutama hauska kesä, joten oli luonnollista hypätä tänäkin vuonna mukaan. Mikäpä
olisikaan mukavampaa, kuin tienata festariliput laittamalla julisteita
ympäri kaupunkia kesäpäivinä ja jopa järjestää pieniä promotapahtumia.
Ennen kaikkea Street Teamissa toimiminen luo mahdollisuuden siihen, että
voi nauttia kunnolla festareista ilman huolen häivää, kun työt on tehty
jo etukäteen.
Tänä vuonna meille Street Teamissa tarjottiin erilaisia tasoja, eli
yksinkertaisesti: mitä enemmän tekee hommia ja sitoutuu tiimiin, niin
sitä enemmän ansaitsee. Street Team työssä pääsääntöisesti laitamme
tiettyinä viikkoina festarijulisteita kaikkialle, jaamme flyereita
erilaisissa tapahtumissa ja teemme Facebook- tehtäviä, kuten linkitämme
näitä Eiran Mummon blogin päivityksiä ja festari musaa ystävillemme. Tänä
keväänä uskaltauduimme ehdottamaan pientä promotapahtuman järjestämistä tänne Kokkolaan. Idea tuli vain sattumalta mieleen ja pian oltiin jo järkkäämässä kaikkea kivaa!

Toukokuussa 7.5 oli sitten meidän ensimmäinen promotapahtuma Kokkolan Jim & Jillissä. Saatiin paikalle myös meidän tiimin ihania vetäjiä jotka
opasti ja teki ehdottomasti päivästä mukavan! Myös muutama muukin Street
Teamilainen pääsi paikalle. Heti alkuun tuunattiin meidän omat Kokkola
Rock- paidat kuntoon ja virittäydyttiin tunnelmaan festarimusiikilla.
Kun kaikki kamat oltiin saatu kasaan, aloitimme Kokkola Rockfestivaalin
LIMITED EDITION- paitojen arpomisen Jim & Jillissä (150 kpl), sekä
flyereiden jakamisen lähi- alueilla. Monet onnekkaat voittivat hienoja
paitoja, vaikka arpa ei heti suosinut on kuitenkin heillä mahdollisuus
voittaa festarilippuja ja VIP- paketteja myöhemmin! Erittäin mukavaa oli
päästä juttelemaan festareista ihmisten kanssa ja kertomaan mitä
Rock'n'Roll Circus tuo tänä kesänä Kokkolaan. Päivän kuitenkin kruunasi
ehdottomasti Hey Heatherin akustinen keikka Jim&Jillissä. Vaaterekkien
välistä sojotti kiinnostuneita katseita ja tyttöjen punoittavia poskia,
ei mikään ihme, onhan ne pojat niin ihania! :) Hey Heatherin pojat myös
tuunasi räväköitä ja uskomattoman hienoja paitoja, joista yhden Maria
voittikin.
Me molemmat odotamme tietenkin tämän kesän Kokkola Rockia, josta on
tullut meille joka vuotinen perinne, eli siis sinne on aivan pakko
päästä! Saamme tänä kesänä nähdä myös ulkomaisia artisteja, kuten Danko
Jones ja Scooter. Erittäin tärkeää meille molemmille on festareilla
tietenkin tunnelma ja vaikka ei omat suosikkibändit olisivatkaan juuri
soittamassa, niin silti jaksaa hyppiä ja fiilistellä mukana!! Tänä vuonna
Kokkola Rock järjestetään 5-6.8 ja se on meille ikään kuin tärkeä
kesäloman loppuhuipennus. Fiilis on aina korkealla, niin kuin joka kesä!!
Toivomme kaikille ikimuistoisia festareita ja uskomattoman hyvää
loppukevättä ja tulevaa kesää!

<3:llä Roosa ja Maria