perjantai 27. helmikuuta 2009

Sirkustaiteilijan elämää.


Sirkus on "yleensä paikasta toiseen liikkuva esitys johon kuuluu akrobaatteja, jonglööreitä, taituroivia eläimiä kouluttajineen, klovneja ja muita taiteilijoita", näin kertoo wikipedia. Mutta mikä sitten on Eiran Sirkus ja Rock'n' Roll Circus Tour? 

Rock'n' Roll Circus Tour on Suomen ainoa festivaalikiertue. Festivaalikiertueemme sisältää neljä festaria neljällä eri paikkakunnalla. Sirkuskiertue starttaa Riihimäeltä Riihimäki Rockista, matkustaa sirkuskulkueineen kohti seuraavaa festarikaupunkia Hämeenlinnaa ja kasaa sirkustelttansa Linnanpuistoon Wanajafestivalia varten. Seuraavaksi sirkusväki ajaa punaiset lipunmyyntikojunsa kohti Kokkola Rockfestivalia ja viimeisenä parkkeeraa sirkuskulkueensa Jyväskylän Laajavuoreen ja festaroi Jyväskylä Rockfestivalissa.  Kuulostiko kiireiseltä? Sitä se on, mutta sitäkin hauskempaa. 

Rock'n' Roll Circus Tour on "paikasta toiseen liikkuva festari, johon kuuluu Suomen parhaita artisteja, kaksi isoa lavaa, taituroivia muusikoita roudareineen, avuliaita festarityöntekijöitä ja muita festari-ihmisiä," näin kertoo mummo.

Sirkustaiteilijan elämää Suomen suvessa, tule mukaan todistamaan ainutlaatuista rokkielämystä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti